PRES Corner 18/2013

Hieno ensi vuosi tulossa 

Pidimme perjantaina 4.10. hienon vaalikokouksen. Kokoukseen osallistui hienosti 16 osallistujaa, joista 3 senaattoria: Mike von Wehrt #68435, Mia Uusimäki #68991, Piia Tonttila #72251 toimivat hienosti ääntenlaskijoina, kiitos Teille vielä kerran.

Tärkein vaalikokouksen aiheista oli uuden hallituksen muodostaminen ja siihen ei parempaa luotsia voisi löytyä kuin meidän kaikkien  Ulla ”Ullatus” Honkimaa. Ulla valittiin vuoden 2014 puheenjohtajaksi. Aisaparikseen varapuheenjohtajaksi valittiin Henri Ahlqvist. Tällä parilla kamaria johdetaan ensi vuosi.
Tottakai tarvitaan myös kehitysjohtajia jokaiseen lohkoon eli kehitysjohtajiksi valittiin: Teemu Pursiainen, Hannu Knuuttila, Pirita Forsius ja Janne Kettunen.
Kutsuvirkoihin on ilmoittanut halukkuutensa SECY (sihteeri) Jaana Javanainen, TREAS (talous) Tero Jääskeläinen, FEST (juhlavastaava) Mari Viholainen ja WEBMASTER Asta Einistö. Ja kun minäkin sain IPP:n paikan niin on hallitus koossa.

Tällä hienolla poppoolla lähdetään tekemään seuraavaa vuotta.

Strategia-ryhmä jatkaa puurtamista ja tähän tarvitaan kaikkien apu. Seuratkaa ilmoittelua ja osallistukaa kyselyihin, näin saamme parhaan mahdollisen strategian Vihdin kamarille tuleviksi vuosiksi.

Nyt on aika suunnistaa kohti Joensuuta ja kansallista vaalikokousta. Tänään saamme tietää valitaanko minut Intohomona Itämeri- projektin kansalliseksi projektipäälliköksi.

Aurinkoisin terveisin,
Jani Nikali
PRES 2013

Takaisin uutisiin